Kari Salmi

Ilmasto – poliittisen keskustelun kuuma peruna

"Denialisti, skeptikko, viherpiipertäjä, puiden halailija”

Vaalien alla keskustelu, tai ainakin mielipiteiden esittäminen ilmastonmuutoksesta käy vilkkaana. Kaikille näyttää kuitenkin olevan selvää, että jotain on tehtävä ja heti. Mutta mitä – se jakaakin mielipiteet jo jyrkemmin. Siinä missä koululaisten ilmastomielenilmausta ihastellaan kansalaisaktivismin nousuna, saatetaan samalla kärkkäästi arvioida ilmastotutkijoiden näkemyksiä, koska ne siirtävät fokuksen pois oman poliittisen piirin vaikuttamiskeinoista.

Ilmastopolitiikasta tohtoriksi väitellyt Eija-Riitta Korhola, maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Esa Vakkilainen ovat painottaneet tieteen tuomia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Oleellista olisi päästä fossiilisista polttoaineista eroon ja korvata ne ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla. Selvää on myös, ettei Suomen 1,4 promillen päästöosuutta leikkaamalla ratkaista maailman ilmasto-ongelmaa, vaikka vaikutus onkin positiivinen. Kysymys on pitkälti siitä, mitä ja kuinka paljon Suomen pitää ja kannattaa tehdä leikkaamatta oleellisesti kilpailukykyään. Mihin Suomen ilmastopanosta tulisi verrata – koko maailman keskiarvoon vaiko Suomen pinta-alaan, väkilukuun, biotuotantoon ja sen kuluttamiseen? Lopputulos vaihtelee katastrofaalisesta kestävään ja esimerkilliseen tarkastelukulman mukaan.

Ilmastokeskustelun hieno piirre on, että jokainen voi osallistua, näyttää esimerkkiä ja vaikuttaa lopputulokseen positiivisesti ihan arjen henkilökohtaisilla valinnoilla. Kansalaisen näkökulmasta oleellisinta on kulutuksen vähentäminen ja siirtyminen kestävämpiin ja elinkaareltaan pidempiaikaisiin hyödykkeisiin. Se mitä ei tarvita, joutaa kierrätettäväksi tai energiajätteeksi. Ohessa lyhyt, sattumanvarainen muistilista, josta voi valita elämäntilanteeseensa sopivimmat:

  • laske asuinhuoneistosi lämpötilaa
  • seuraa kotitaloutesi kulutustottumuksia ja mm. jätteiden määrää
  • analysoi, mitä voisit tehdä toisin ja tee toimintasuunnitelma
  • luovu tarpeettomista tavaroista ja kierrätä ne
  • suosi lähimarkkinoiden tuotteita, jolloin kuljetuskustannukset pysyvät kurissa
  • suosi tuotteita, joiden pakkauskoot ovat tarpeisiisi sopivat, jolloin hävikki jää pieneksi
  • keskitä kauppareissusi ja osta pitkään säilyviä tuotteita enemmän kerralla
  • osta ensisijaisesti vanhimmat käytettävissä olevat elintarvikkeet ja käytä ne ikäjärjestyksessä
  • suosi tuotteita, jotka on pakattu niukasti ja ekologisesti – tai osta irtotuotteita
  • vältä eineksiä – oikeista raaka-aineista saa helposti parempaa ja terveellisempää ruokaa
  • lajittele jätteesi ja maksimoi syntyneen energiajätteen hyötykäyttö
  • kompostoi
  • luovu muotitrendeistä, sillä muodin perimmäinen tarkoitus on lisätä kulutusta voiton maksimoimiseksi
  • tiskaa ja pese vain täysiä koneellisia
  • käytä ekologisesti vähän kuormittavia pesu- ja hoitoaineita
  • vältä turhaa veden kulutusta
  • suosi joukkoliikennettä
  • liiku lihasvoimalla, kun se on mahdollista
  • jne, jne..

Listaa voi jatkaa ja priorisoida haluamallaan tavalla. Siihen voi myös vetää viivan kohdalle, missä toimenpiteet kunkin kohdalla alkavat kuulostaa sarkasmilta. Vaikuttaa helpolta, mutta tämä on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, eikä kulutustottumuksissa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Voiko tätä ohjata houkuttimilla pakotteiden sijaan tai niiden lisäksi?

Suomi on regulaation ja kieltojen luvattu maa. Tehokkaalta näyttävää politiikkaa tuntuu olevan vain se, mikä johtaa suuriin leikkauksiin, rajoituksiin, kieltoihin tai kunnianhimoisiin määräaikoihin, seurauksia tarkemmin analysoimatta. Hyvänä esimerkkinä tästä on halu luopua polttomoottorikäyttöisistä autoista, erityisesti diesel-moottoreista nopealla aikataululla sähköautojen hyväksi. Tavoite sinällään on hyvä, kunhan sähköautojen käytettävyys ja koko elinkaaren aikainen ekologisuus kyetään osoittamaan ja siirtymäkauden rakenteelliset muutokset hyötyineen ja haittoineen koko tuotantojärjestelmässä otetaan huomioon. Tästä on ollut kovin vähän laskelmia tarjolla.

Suuret energiayhtiöt ovat haluttomia muuttamaan tuotantorakenteitaan niin kauan kun fossiilista energiaa on saatavilla kilpailukykyiseen hintaan. Tämä ohjaa myös merkittävästi valtioiden välistä kilpailuasetelmaa sekä strategista että poliittista päätöksentekoa, mikä on jo pitkään hidastanut puhtaampien teknologioiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Niin kauan, kun ei kyetä tuottamaan houkuttelevia, kilpailukykyisiä ja puhtaampia vaihtoehtoja, eivät kulutustottumukset muutu ilman regulaatiota.

Suomen vahvuus on koulutus ja osaaminen. Uskon, että näihin panostamalla voidaan tuottaa sellaisia ympäristöteknologian kulutus- ja vientituotteita, joilla maamme laskennallinen päästötaso saadaan negatiiviseksi. Tämä edellyttää, että vaikutamme kotimaan lisäksi erityisesti siellä, missä päästöt ovat pahimmat ja samalla saavutettavissa olevat hyödyt suhteessa panoksiin suurimmat. Suuressa osassa kehittyviä maita ei ole harmaiden vesien käsittely- tai jätteiden lajittelu- ja kierrätysjärjestelmiä lainkaan. Suomi, Kiina, Intia ja monet muut maat ovat tässä samalla puolella, ei toistensa kilpailijoita.

Suomalaisen ilmastokeskustelun keskiössä ovat mm. hakkuut, hiilinielut ja karjatalous. Hakkuita, varsinkin avohakkuita vastustetaan, koska osoitettu, että metsien katoaminen maapallolta pienentää hiilinielua ja tämä on siis ilmastolle haitallista. Suomen metsiä on hoidettu kuitenkin hyvin ja niiden kasvu sekä myös tuotto ylittää merkittävästi suunnitellut hakkuut. Hiilinielun kannalta oleellista on, minkä ikäisestä metsästä on kysymys. Nuoressa metsässä on vähän biomassaa, eikä se sido yhtä paljon hiiltä kuin hieman iäkkäämpi metsä. Vanhojen ikimetsien suojelua tarvitaan, mutta tulee myös huomata, että ne eivät ole tehokkaita hiilinieluja – eivätkä myöskään biodiversitetiltään mitenkään erinomaisia. Lahoava puuaines vapauttaa hiiltä ja useinkaan synkkä ja vähävaloinen karikekerros ei tarjoa hyvää elinympäristöä monimuotoisille eliöille. Hakkuiden vähentäminen tulee suhteuttaa myös kysynnän muutoksiin. Mikäli metsätalouden tuotteiden maailmanlaajuisessa kysynnässä ei tapahdu muutoksia, johtaa Suomen hakkuiden pienentäminen näiden lisäämiseen siellä, missä ongelmat ovat jo valmiiksi paljon suuremmat. Hyvää omaa tuntoa ei kannata ostaa siirtämällä ongelmaa oman näköpiirinsä ulkopuolelle.

Maatalous on merkittävä päästöjen lähde Suomessa ja näitä on pyrittävä hillitsemään. Ensisijaisesti päästöt näkyvät vesien rehevöitymisenä. Puskurivyöhykkeitä ja peltojen kipsikäsittelyä lisäämällä sekä laidunmaita nurmettamalla saadaan valumia kuriin ja päästöjä tehokkaasti pienennettyä. Lihakarjatuotannon maailmanlaajuiset ilmasto-ongelmat ovat vahvasti esillä Suomessakin, missä kasvisruokavalio laitetaan automaattisesti ekologiseen koriin ja punainen liha haitalliseen. Koska lihan kulutus Suomessa ei näytä merkittävästi laskevan, on väläytelty sille veroa. Siis lihan ostamisesta rangaistaan ja myös sen tuottamisen kilpailukykyä heikennetään. Toimenpide vaikuttaisi erityisesti tuontilihan suosimiseen halpatuotantomaista, missä laajoja metsäalueita on jo hakattu ja hakataan karjatalouden vuoksi. Ekologisempaa olisi suosia lähituotantoa, pienentää varastointi, jäähdytys, kuljetus- ja pakkauskustannuksia ja kehittää karjataloutta vähäpäästöisempään suuntaan mm. tehokkaasti nurmettamalla laidunalueita ja vähentämällä lannoituksen valumia vesistöön.

”Ilmaston muutoksen vastaisilla toimenpiteillä on niin kiire, ettei ydinvoima ole ratkaisu, koska sen hankkiminen kestää niin kauan.” Tätä väitettä kuulee säännöllisesti. On totta, että se kestää, mutta Suomen kannalta sillä ei ole oleellista merkitystä. Voimme samanaikaisesti pienentää päästöjämme muilla keinoin ja vaikka toimisimme kuinka tehokkaasti, ei tämä sinällään vielä juurikaan muuttaisi maapallon lämpenemisen aikataulua. Siirtymäkaudella tulee panostaa päästöjen pienentämisen, talteenoton ja varastoinnin kehittämiseen. Suomen kannattaa hankkia päästöttömämpää ydinvoimaa tulevaisuuden tarpeisiin. Pienreaktorit sopivat kaupunkien kaukolämpöratkaisuksi korvaamaan fossiilisten tai biopolttoaineiden kapasiteettia. Öljystä, kivihiilestä ja maakaasusta kannattaa hankkiutua eroon keskipitkällä aikataululla sitä mukaa, kun korvaavia, kestävämpiä energialähteitä on tarjolla.

Ongelmatonta energiaa ei taida kuitenkaan olla. Vesivoimarakentaminen on tuhonnut reilusti yli 90% maamme lohi- ja meritaimenjoista. Lisäksi patoaltaat keräävät sedimenttiä ja tuottavat ilmastokaasuja. Turve ei ole uusiutuva energianlähde. Turvesoiden hiilinielu pienenee, sen poltto lisää hiilidioksidipäästöjä ja turpeenoton paikoin erittäin haitalliset vesistövaikutukset näkyvät laajalla valuma-alueella haitaten ja vaarantaen nimenomaan uhanalaisia virtavesilajejamme. Toistaiseksi aurinko- ja tuulienergia ovat olleet kalliita ilman tukia. Ne toimivat huonosti myös säätöenergiana silloin, kun niitä täällä pohjoisessa eniten tarvittaisiin – kylminä pakkaspäivinä. Silloin on yleensä korkeapaine, eikä juuri tuule ja aurinko talvisin on kovin matalalla, jotta säteilyenergian talteenotto olisi tehokasta. Näitä markkinoidaan usein vertaamalla nimellistehoa muihin energialähteisiin ottamatta huomioon järjestelmästä varsinaisesti saatavaa tehoa, joka voi olla vain murto-osa nimellistehosta. Maa- ja ilmalämpö sekä meriveden energiaan talteenottoon perustuvat lämmönvaihdinratkaisut ovat mielenkiintoisia. Energian talteenotto, varastointi ja käyttö säätöenergiana vaativat edelleen kehittämistä.

Nykyiset jätteenpolttolaitokset ovat varsin tehokkaita ja myös vähäpäästöisiä. Kotitalouksien osuus jätteistä on noin 2%. Nämä kannattaa lajitella ja erotella metalli, keramiikka ja lasi kierrätykseen. Myös ruokajäte kannattaa kompostoida, mikäli mahdollista, koska sen polttamisesta saatava hyötysuhde on suuren nestemäärän takia alhainen. Missä biojätettä syntyy enemmän, kannattaisi se jalostaa biokaasuksi paikallisia markkinoita varten. Melkein kaiken muun voi polttaa – ongelmajätteitä lukuun ottamatta. Tehokkuudestaan huolimatta näitäkin energialaitoksia vastustetaan, koska ne eivät varsinaisesti ole hillitsemässä kulutusta.

Karkeasti noin puolet suurten konesalien energiankulutuksesta menee jäähdyttämiseen. Google ratkaisi Haminassa ongelman niin, että jäähdyttää konesalinsa merivedellä – ja johtaa lauhdeveden takaisin mereen? Ei kovin ekologista. Konesalit tulisi suunnitella kaukolämpöverkon yhteyteen, jolloin lauhdevesi voidaan käyttää suoraan kiinteistöjen lämmittämiseen ja tuotettu lämpöenergia voidaan kompensoida konesaliyrittäjälle. Konesali-investointien houkuttelemiseksi tulisi myös energiaverotusta maltillistaa.

Sensori- ja mittausteknologian kehittyessä voidaan myös älysähköverkkoja kehittää monipuolisemmiksi ja kustannustehokkaammiksi. Jokainen verkkoon syöttävä energialähde voidaan identifioida, laskea sen tuotto ja kompensoida sen tuoma energia joko sähkölaskussa tai jopa tulona myös kotitalouksille. Näin sähköverkot mahdollistavat useita energiantuotantomuotoja sisältävien virtuaalivoimaloiden muodostamisen. Näissä voivat olla osallisena energiayhtiöt, yritykset ja myös kotitaloudet. Sen lisäksi, että kokonaistuotanto jakautuu useamman teknologian varaan ja hyödyntää mahdollisuuksia laajasti, lisääntyy myös paikallinen ja alueellinen omavaraisuus ja huoltovarmuus, mikä on tavoiteltavaa erityisesti kriisivalmiutemme kannalta.

Muutama, hämmentynyt havainto edellisen viikonlopun ilmastomarssilta. Puheissa vaadittiin päättäjiltä välittömiä, pakollisia ilmastotoimia, jotta voisimme kehittyä ilmasto-osaamisen edelläkävijämaaksi? Suomi on edelläkävijämaa, vaikka tekemistä riittää edelleen. Banderolleissa vaadittiin mm. rikkaita maksamaan ilmastohaitat, hävittäjämiljardeja hyötykäyttöön jne. Ilmastokeskustelua voi siis käyttää melko vapaasti järjestöjen ja puolueiden omien poliittisten tavoitteiden ajamiseen, vaikka näiden yhteys varsinaiseen, ja tärkeään, ilmaston pelastamiseen olisi kovin löyhä. Paljon oli iskulauseita ja julistusta, vähän keinoja – ja nekin olisi pääsääntöisesti jonkun muun toteutettava. Mielestäni ilmastokeskustelunkin hyvänä lähtökohtana voisi olla, että rajoita omaa toimintaasi aina vähän enemmän kuin muiden. Auta muita parhaan kykysi mukaan. Näillä päästään jo pitkälle.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Tärkeintä olisi saada ihmiset, kaikkialla, hyväksymään luonnonsuojelun. Suomessa on tapahtunut muutos muutaman vuosikymmenen aikana. Itse muistan ajan, jolloin aivan surutta heitettiin oluttölkit veneestä mereen. Oli jopa kasku, kuinka monen tölkin nopeudella alus kulkee. Silloin vielä Suomenlahdellakin näkyvyys vedessä oli useita metrejä. Nyt tuskin yhtä metriä.

Suomessa mielestäni kansalaiset ovat ymmärtäneet luonnonsuojelun filosofian. Roskaamista ei hyväksytä.

Minulle oli tyrmäävää käyttäytyminen Venäjällä. Pyysimme polttoainetta eräästä laivasta. Sitä luvattiin ja letkusta päästettiin laiturille ensin vettä ja mustia klunsseja kunnes alkoi tulla dieselin näköistä. Sanoin, kiitos ei. Tällaista ei Suomessa olisi voinut tapahtua. Kysymys on siis tiedosta, ei ihmisten pahuudesta. Ystäväni Ilmari, joka kulkee paljon Venäjällä, voisi kertoa paljon tästä aiheesta. Hän vie tietoa siitä miten luontoa suojellaan.

Toimituksen poiminnat